Apua elämän risteyskohdissa – Teijan ensimmäinen Coaching

Teijan tarina - minustako yrittäjä?

Kokemuksia valmennuksista

Minustako yrittäjä?

Kerron sinulle nyt esimerkin tyypillisestä Coaching-asiakkaastani, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Teija.

Teija on jo pitkään miettinyt oman yrityksen perustamista, hänellä on jo kauan hautunut upea ajatus omasta joogastudiosta. Teija on myös harrastanut joogaa jo vuosia, hurahtanut lajiin sydänkäppyröitään myöten. Teija on myös käynyt joogaohjaaja koulutuksen, joten valmiudet ohjaamiseen löytyy myös. Hänellä on tällä hetkellä päivätyö sairaanhoitajana, 2 lasta, aviomies ja 2 rakasta kissaa. Kesämökkikin löytyy ja pari autoa, lainarahoilla ostettu. On siis vastuita, joita ei voi unohtaa eikä sivuttaa.

Ja se yrittäjyys pelottaa. Teijan mielessä pyörii aamun pikkutunneilla satoja kysymyksiä; Onko minusta yrittäjäksi? En oikeastaan ole sellainen ”yrittäjätyyppi”. Hirveästi sitä riskinottoa ja riittääkö minun osaaminen oikeasti? Mitä jos epäonnistun? Pitäisiköhän vielä lisäkouluttautua, ennen kuin hyppään yrittäjäksi, tulisi enemmän sitä uskottavuutta? Mitä sukulaisetkin sanovat, eihän minun lähisuvussa ole yhtään yrittäjää! Keneltä pyydän apua, jos tarvitsen sitä? En oikeastaan ymmärrä mitään yrittäjyydestä, kirjanpidosta, niistä oudoista termeistä joita käytetään; toiminimi, osakeyhtiö, kevytyrittäjä…

Kaikki Teijan kysymykset ja pohdinnat ovat hyviä, aitoja ja tärkeitä. Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyy kuitenkin vastaukset. Coachingin tehtävänä on jäsentää ajatuksia niin, että valmennettava, tässä tapauksessa Teija, pääsisi eteenpäin häntä askarruttavassa asiassa – yrittäjyys vai palkkatyö.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla Teijan kanssa tekisimme alkukartoituksen, jossa kävisimme läpi hänen elämäntilanteensa juuri nyt. Hän kertoisi todennäköisesti kuten edellä kirjoitin. Teija kertoisi hänen tavoittensa Coachingille olevan seuraava; selvittää, kannattaisiko hänen hypätä yrittäjäksi vai jatkaa sairaanhoitajana. Seuraavaksi kysyisin Teijalta;

Mikä motivoi pääsemään kohti tavoitettasi?
Mitä pitäisi tapahtua, että pääset tavoitteeseesi?
Mitä tarvitset saadaksesi aikaan muutoksen elämässäsi?
Mikä sinua on estänyt tai estää etenemästä kohti tavoitettasi?
Mitä vaihtoehtoja sinulla on ratkaista tämä asia?
Mikä näistä vaihtoehdoista tai niiden yhdistelmistä toisi parhaan lopputuloksen?
Mikä tuntuu parhaalta etenemistavalta tällä hetkellä?

Ensimmäisen keskustelun lopuksi, esittäisin Teijalle vielä yhden tärkeän kysymyksen;


Mitä aiot nyt tarkkaan ottaen tehdä tavoitteesi saavuttamiseksi ja missä aikataulussa?

Kysymysten lisäksi, pureutuisimme Teijan kanssa myös uskomusten purkamiseen, siitä kerronkin sinulle seuraavassa blogitekstissä.

Teijan kanssa käydyn, ensimmäisen Coaching-keskustelun tarkoitus on avata hänen ajatteluaan, tarkastella tilannetta eri näkökulmista ja tehdä konkreettinen toimintasuunnitelma.

Tämän kuvitteellisen valmennuskerran jälkeen Teijan toimintasuunnitelma seuraavaksi 4 viikoksi voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Otan selvää mitä eri yritysmuodot tarkoittavat (Tmi, Oy, kevytyrittäjyys) ensi viikon perjantaihin mennessä.

Kartoitan omat potentiaaliset kilpailijani omalta alueeltani ja katson, voisinko käydä juttelemassa yrittäjille ja kysyä lisää joogayrittäjyydestä (2 viikon sisällä).


Juttelen oman aviomieheni kanssa vakavasti yrittäjyydestä sekä peloistani (viikonloppuna).


Teen unelmaelämä-kartan (4 viikon sisällä)

Seuraava valmennuskerta varattaisiin noin 4 viikon päähän. Tällöin palaisimme hänen toimintasuunnitelmaansa sekä jatkettaisiin keskustelua eteenpäin.

 

Teijan tarina on kuvitteellinen, mutta kuitenkin todellinen; liian moni jää omien ajatustensa, päämääriensä, tavoitteidensa ja unelmiensa kanssa yksin.

Coaching on toimiva valmennusmuoto, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Oivalluksiin ja ajatuksiin päästään käsiksi niin kysymyksillä kuin myös tehokkailla ja tykätyillä harjoituksilla, joista tulen kertomaan lisää Teijan tarinaa seuratessa!

Loppuun vielä muistutuksena, me emme vielä tiedä tuleeko Teijasta ikinä yrittäjää vai ei. Prosessi on vasta alussa ja voi hyvin olla, että Teija päätyy lopputulokseen, että hänelle paras ratkaisu on jatkaa sairaanhoitajana.

Valmennuksen keskeinen tavoite onkin löytää vastukset sinua askarruttaviin kysymyksiin, oli lopputulema mitä tahansa. Matkalla vastaukseen, opit itsestäsi paljon uutta. Tässäkin siis, matka (=sinä) on tärkein tavoite.

Lopuksi sinulle Polkulainen vielä coachaava kysymys, johon toivon että vastaat muutamalla lauseella vanhanaikaisesti eli paperi ja kynä esille!

Minkä asian sinä haluaisit elämässäsi olevan toisin?

Yrittäjän Polku on valmiiksi suunniteltu Coaching-paketti joka on suunniteltu yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Voit varata sen suoraan AJANVARAUS-sivuilta tai lähetä kysymyksesi meille suoraan alla olevan lomakkeen kautta.

Lähetä meille postia!

Coaching pähkinänkuoressa

Coaching pähkinänkuoressa

Coaching on ratkaisukeskeinen valmennusmuoto ja sitä voidaan hyödyntää kaikilla elämän eri osa-alueilla;  työ, ura, perhe, ystävät, parisuhde, terveys/hyvinvointi ja arki. Valmennus ei ole terapiaa, konsultoimista tai opettamista. Tarkoituksena on yhdessä asiakkaan kanssa tehdä toimintasuunnitelma, jotta hänen elämänsä muuttuu positiivisempaan suuntaan.

Coachingista on hyötyä kaikille ihmisille ja yhteisöille jotka ovat motivoituneita muutokseen sekä haluavat tehokkaita ja ratkaisukeskeisiä toimintatapoja käyttöönsä nyt ja tulevaisuudessa. Coachingin juuret tulevat mm. kognitiivisesta psykologiasta, aikuiskasvatustieteistä, urheiluvalmentamisesta, johtamistieteistä ja myöskin NLP:stä.


MIKSI?

Coachingin hyödyt voivat olla valtavat. Koska valmennuksessa haetaan vastaukset valmennettavalta itseltään, on muutokset myös omien oivallusten kautta vahvoja ja pysyviä. Coachingia voi hyödyntää mm. itsensä johtamiseen, vuorovaikutustaitojen parantamiseen, omien voimavarojen tiedostamiseen, toimintasuunnitelman toteuttamiseen, työhyvinvoinnin parantamiseen sekä haasteiden voittamiseen.

MITÄ?

Coaching sisältää periaatteita, joita ammattitaitoinen valmentajasi noudattaa; Itsetuntemus: kasvatetaan valmennettavan itsetuntemusta ja tietoisuutta omista voimavaroista. Vastuullisuus: kannustetaan valmennettavaa ottamaan vastuu omasta elämästään ja päätöksistään. Usko omiin kykyihin: valmennettavaa tuetaan uskomaan omiin kykyihinsä ja päätöksiinsä. Ei oikeita tai vääriä ratkaisuja: valmentajan tehtävä ei ole tuomita. Ratkaisukeskeisyys: haetaan aina ratkaisua, ei lisää ongelmia. Haaste: kysymysten ja harjoitusten tarkoitus on haastaa valmennettavaa katsomaan asioita uusista näkökulmista. Toiminta: toimintasuunnitelma tehdään valmennettavan kanssa jo ensimmäisellä kerralla. Coaching tarjoaa mahdollisuuden elämäntapamuutokselle sekä ratkaisukeskeisiä työkaluja arkeen. Valmennuksesta on erityisesti hyötyä elämän risteyskohdissa, omien vahvuuksien tunnistamisessa sekä itsensä johtamisessa. Valmennuksen tärkein elementti on kuitenkin aina Coaching-dialogi, jota johtaa valmentaja. Valmennettavan vastuulla on avoin mieli, rohkeus katsoa asioita ja itseään uudesta näkökulmasta sekä vastuun ottaminen omasta elämästä.

MITEN?

Tässä sinulle konkreettinen harjoitus! Joskus ensimmäisen askeleen ottaminen kohti muutosta voi olla se kaikkein vaikein. Tärkeää onkin muistaa, että pienetkin teot vievät kohti päämäärääsi. Anna nyt mieleesi nousta kuva sellaisesta ihmisestä jolla on selkeä tavoite elämässään. Miltä hän näyttää? Mitä hän tekee? Entä miltä näyttää ihminen jolla ei ole tavoitteita? Mitä hän tekee ja millainen on hänen kehonkielensä? Minkä eron huomaat?

Kaikki valmennukset alkavat alkukartoituksella jonka jälkeen etenemme kohti sinun määrittämää tavoitetta. Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria, riitää että sinulla on tahto edetä elämässäsi eteenpäin. Itseasiassa, monet asiakkaistani tulevat valmennukseen vielä tietämättä, minkä asian pitäisi olla toisin. He vain tietävät, että näin ei voi enää jatkua. Jotain pitää tapahtua. Jonkin asian pitää muuttua.

Seuraavaksi muutama avaava kysymys, joihin vastaamalla saatat havannoida, millaista muutosta sinä kaipaat.

 

  • Minkä asian elämässäsi haluaisit olevan toisin?
  • Mihin asiaan sinä haluaisit vastauksen?
  • Mistä haluat luopua?
  • Oletko halukas parantamaan elämänlaatuasi?

Valmennus alkaa aina kartoituksella. Jos et ole vielä varma onko Coaching juuri sinulle sopiva juttu tai olenko minä sinulle sopiva Coach, voit varata ilmaisen kartoituskeskustelun alla olevan panikkeen kautta.

Lähetä meille postia!
Lähetä viestisi Polulle - kysy lisää valmennuksista, pyydä tarjous tai lähde Polun yhteistyökumppaniksi!