Voittava tiimi

Miten tiimi saadaan toimimaan?

Voittava tiimi

Psykologinen turvallisuus työympäristössä on viime vuosina noussut esille monelta eri taholta, niin koulutuksissa kuin valmennuksissakin.

Tästä tärkeästä teemasta voisi kirjoittaa pitkästikin. Simppelisti sanottuna, kun tiimissä toimii 

luottamus

avoimuus

kommunikointi ja vuorovaikutus

tiimi alkaa menestyä.


Huipputiimin reseptiin tarvitaan lisäksi mm. ripaus vastuunottamista, selkeät tehtävät, roolit ja vastuut, kirkastetut tavoitteet ja arvot sekä merkityksen kokeminen yksilötasolla kuin myös ns. isossa kuvassa.

Tässä muutama kysymys, joilla voidaan tarkastella tiimin tilannetta

Mitkä ovat tiimin tavoitteet lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?
Mitkä ovat tiimin sisällä toimivien yksilöiden omat tavoitteet?
Mitkä ovat yrityksen tavoitteet?
Mitä haasteita tiimillä on?
Jotta tiimi saataisiin toimivaan paremmin, minkä yksittäisen asian pitäisi muuttua?
Kenen vastuulla on tiimin onnistuminen?

Tärkeintä tiimin toimivuudelle kuitenkin on psykologinen turvallisuus. Siis aivan samoin kuin vaikkapa parisuhteessa! Voitkin miettiä, jos esimerkiksi luottamus puuttuisi, mikä edellytys suhteella olisi toimia?

Tiimin toimivuutta testataan etenkin silloin, kun kohdataan haasteita. Psykologista turvallisuutta pitää myös vaalia, tarkastella ja arvioida aika-ajoin, etenkin silloin kun muutosten tuulet puhaltavat. 

Tiimicoaching tarjoaa tehokkaat ja ratkaisukeskeiset työkalut työyhteisöille ja tiimeille.Valmennuksissa kartoitetaan aluksi kunkin tiimin tilanne, jolloin päästään yhdessä ratkomaan juuri teidän tiiminne haasteet. Lue lisää yritysvalmennuksista ja suosituimmista valmennusaiheista täältä.

Lähetä meille postia!
Lähetä viestisi Polulle - kysy lisää valmennuksista, pyydä tarjous tai lähde Polun yhteistyökumppaniksi!
polku jyväskylä suomi

Apua elämän risteyskohdissa – Teijan ensimmäinen Coaching osa 1

Teijan tarina osa 1 - minustako yrittäjä?

Minustako yrittäjä?

Kerron sinulle nyt esimerkin tyypillisestä Coaching-asiakkaastani, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Teija.

Teija on jo pitkään miettinyt oman yrityksen perustamista, hänellä on jo kauan hautunut upea ajatus omasta joogastudiosta. Teija on myös harrastanut joogaa jo vuosia, hurahtanut lajiin sydänkäppyröitään myöten. Teija on myös käynyt joogaohjaaja koulutuksen, joten valmiudet ohjaamiseen löytyy myös. Hänellä on tällä hetkellä päivätyö sairaanhoitajana, 2 lasta, aviomies ja 2 rakasta kissaa. Kesämökkikin löytyy ja pari autoa, lainarahoilla ostettu. On siis vastuita, joita ei voi unohtaa eikä sivuttaa.

Ja se yrittäjyys pelottaa. Teijan mielessä pyörii aamun pikkutunneilla satoja kysymyksiä; Onko minusta yrittäjäksi? En oikeastaan ole sellainen ”yrittäjätyyppi”. Hirveästi sitä riskinottoa ja riittääkö minun osaaminen oikeasti? Mitä jos epäonnistun? Pitäisiköhän vielä lisäkouluttautua, ennen kuin hyppään yrittäjäksi, tulisi enemmän sitä uskottavuutta? Mitä sukulaisetkin sanovat, eihän minun lähisuvussa ole yhtään yrittäjää! Keneltä pyydän apua, jos tarvitsen sitä? En oikeastaan ymmärrä mitään yrittäjyydestä, kirjanpidosta, niistä oudoista termeistä joita käytetään; toiminimi, osakeyhtiö, kevytyrittäjä…

Kaikki Teijan kysymykset ja pohdinnat ovat hyviä, aitoja ja tärkeitä. Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyy kuitenkin vastaukset. Coachingin tehtävänä on jäsentää ajatuksia niin, että valmennettava, tässä tapauksessa Teija, pääsisi eteenpäin häntä askarruttavassa asiassa – yrittäjyys vai palkkatyö.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla Teijan kanssa tekisimme alkukartoituksen, jossa kävisimme läpi hänen elämäntilanteensa juuri nyt. Hän kertoisi todennäköisesti kuten edellä kirjoitin. Teija kertoisi hänen tavoittensa Coachingille olevan seuraava; selvittää, kannattaisiko hänen hypätä yrittäjäksi vai jatkaa sairaanhoitajana. Seuraavaksi kysyisin Teijalta;

Mikä motivoi pääsemään kohti tavoitettasi?
Mitä pitäisi tapahtua, että pääset tavoitteeseesi?
Mitä tarvitset saadaksesi aikaan muutoksen elämässäsi?
Mikä sinua on estänyt tai estää etenemästä kohti tavoitettasi?
Mitä vaihtoehtoja sinulla on ratkaista tämä asia?
Mikä näistä vaihtoehdoista tai niiden yhdistelmistä toisi parhaan lopputuloksen?
Mikä tuntuu parhaalta etenemistavalta tällä hetkellä?

Ensimmäisen keskustelun lopuksi, esittäisin Teijalle vielä yhden tärkeän kysymyksen;


Mitä aiot nyt tarkkaan ottaen tehdä tavoitteesi saavuttamiseksi ja missä aikataulussa?

Kysymysten lisäksi, pureutuisimme Teijan kanssa myös uskomusten purkamiseen, siitä kerronkin sinulle seuraavassa blogitekstissä.

Teijan kanssa käydyn, ensimmäisen Coaching-keskustelun tarkoitus on avata hänen ajatteluaan, tarkastella tilannetta eri näkökulmista ja tehdä konkreettinen toimintasuunnitelma.

Tämän kuvitteellisen valmennuskerran jälkeen Teijan toimintasuunnitelma seuraavaksi 4 viikoksi voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Otan selvää mitä eri yritysmuodot tarkoittavat (Tmi, Oy, kevytyrittäjyys) ensi viikon perjantaihin mennessä.

Kartoitan omat potentiaaliset kilpailijani omalta alueeltani ja katson, voisinko käydä juttelemassa yrittäjille ja kysyä lisää joogayrittäjyydestä (2 viikon sisällä).


Juttelen oman aviomieheni kanssa vakavasti yrittäjyydestä sekä peloistani (viikonloppuna).


Teen unelmaelämä-kartan (4 viikon sisällä)

Seuraava valmennuskerta varattaisiin noin 4 viikon päähän. Tällöin palaisimme hänen toimintasuunnitelmaansa sekä jatkettaisiin keskustelua eteenpäin.

 

Teijan tarina on kuvitteellinen, mutta kuitenkin todellinen; liian moni jää omien ajatustensa, päämääriensä, tavoitteidensa ja unelmiensa kanssa yksin.

Coaching on toimiva valmennusmuoto, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Oivalluksiin ja ajatuksiin päästään käsiksi niin kysymyksillä kuin myös tehokkailla ja tykätyillä harjoituksilla, joista tulen kertomaan lisää Teijan tarinaa seuratessa!

Loppuun vielä muistutuksena, me emme vielä tiedä tuleeko Teijasta ikinä yrittäjää vai ei. Prosessi on vasta alussa ja voi hyvin olla, että Teija päätyy lopputulokseen, että hänelle paras ratkaisu on jatkaa sairaanhoitajana.

Valmennuksen keskeinen tavoite onkin löytää vastukset sinua askarruttaviin kysymyksiin, oli lopputulema mitä tahansa. Matkalla vastaukseen, opit itsestäsi paljon uutta. Tässäkin siis, matka (=sinä) on tärkein tavoite.

Lopuksi sinulle Polkulainen vielä coachaava kysymys, johon toivon että vastaat muutamalla lauseella vanhanaikaisesti eli paperi ja kynä esille!

Minkä asian sinä haluaisit elämässäsi olevan toisin?

Yrittäjän Polku on valmiiksi suunniteltu Coaching-paketti joka on suunniteltu yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Voit varata sen suoraan AJANVARAUS-sivuilta tai lähetä kysymyksesi meille suoraan alla olevan lomakkeen kautta.

Lähetä meille postia!