Apua elämän risteyskohdissa – Teijan ensimmäinen Coaching osa 1

Teijan tarina osa 1 - minustako yrittäjä?

Minustako yrittäjä?

Kerron sinulle nyt esimerkin tyypillisestä Coaching-asiakkaastani, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Teija.

Teija on jo pitkään miettinyt oman yrityksen perustamista, hänellä on jo kauan hautunut upea ajatus omasta joogastudiosta. Teija on myös harrastanut joogaa jo vuosia, hurahtanut lajiin sydänkäppyröitään myöten. Teija on myös käynyt joogaohjaaja koulutuksen, joten valmiudet ohjaamiseen löytyy myös. Hänellä on tällä hetkellä päivätyö sairaanhoitajana, 2 lasta, aviomies ja 2 rakasta kissaa. Kesämökkikin löytyy ja pari autoa, lainarahoilla ostettu. On siis vastuita, joita ei voi unohtaa eikä sivuttaa.

Ja se yrittäjyys pelottaa. Teijan mielessä pyörii aamun pikkutunneilla satoja kysymyksiä; Onko minusta yrittäjäksi? En oikeastaan ole sellainen ”yrittäjätyyppi”. Hirveästi sitä riskinottoa ja riittääkö minun osaaminen oikeasti? Mitä jos epäonnistun? Pitäisiköhän vielä lisäkouluttautua, ennen kuin hyppään yrittäjäksi, tulisi enemmän sitä uskottavuutta? Mitä sukulaisetkin sanovat, eihän minun lähisuvussa ole yhtään yrittäjää! Keneltä pyydän apua, jos tarvitsen sitä? En oikeastaan ymmärrä mitään yrittäjyydestä, kirjanpidosta, niistä oudoista termeistä joita käytetään; toiminimi, osakeyhtiö, kevytyrittäjä…

Kaikki Teijan kysymykset ja pohdinnat ovat hyviä, aitoja ja tärkeitä. Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyy kuitenkin vastaukset. Coachingin tehtävänä on jäsentää ajatuksia niin, että valmennettava, tässä tapauksessa Teija, pääsisi eteenpäin häntä askarruttavassa asiassa – yrittäjyys vai palkkatyö.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla Teijan kanssa tekisimme alkukartoituksen, jossa kävisimme läpi hänen elämäntilanteensa juuri nyt. Hän kertoisi todennäköisesti kuten edellä kirjoitin. Teija kertoisi hänen tavoittensa Coachingille olevan seuraava; selvittää, kannattaisiko hänen hypätä yrittäjäksi vai jatkaa sairaanhoitajana. Seuraavaksi kysyisin Teijalta;

Mikä motivoi pääsemään kohti tavoitettasi?
Mitä pitäisi tapahtua, että pääset tavoitteeseesi?
Mitä tarvitset saadaksesi aikaan muutoksen elämässäsi?
Mikä sinua on estänyt tai estää etenemästä kohti tavoitettasi?
Mitä vaihtoehtoja sinulla on ratkaista tämä asia?
Mikä näistä vaihtoehdoista tai niiden yhdistelmistä toisi parhaan lopputuloksen?
Mikä tuntuu parhaalta etenemistavalta tällä hetkellä?

Ensimmäisen keskustelun lopuksi, esittäisin Teijalle vielä yhden tärkeän kysymyksen;


Mitä aiot nyt tarkkaan ottaen tehdä tavoitteesi saavuttamiseksi ja missä aikataulussa?

Kysymysten lisäksi, pureutuisimme Teijan kanssa myös uskomusten purkamiseen, siitä kerronkin sinulle seuraavassa blogitekstissä.

Teijan kanssa käydyn, ensimmäisen Coaching-keskustelun tarkoitus on avata hänen ajatteluaan, tarkastella tilannetta eri näkökulmista ja tehdä konkreettinen toimintasuunnitelma.

Tämän kuvitteellisen valmennuskerran jälkeen Teijan toimintasuunnitelma seuraavaksi 4 viikoksi voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Otan selvää mitä eri yritysmuodot tarkoittavat (Tmi, Oy, kevytyrittäjyys) ensi viikon perjantaihin mennessä.

Kartoitan omat potentiaaliset kilpailijani omalta alueeltani ja katson, voisinko käydä juttelemassa yrittäjille ja kysyä lisää joogayrittäjyydestä (2 viikon sisällä).


Juttelen oman aviomieheni kanssa vakavasti yrittäjyydestä sekä peloistani (viikonloppuna).


Teen unelmaelämä-kartan (4 viikon sisällä)

Seuraava valmennuskerta varattaisiin noin 4 viikon päähän. Tällöin palaisimme hänen toimintasuunnitelmaansa sekä jatkettaisiin keskustelua eteenpäin.

 

Teijan tarina on kuvitteellinen, mutta kuitenkin todellinen; liian moni jää omien ajatustensa, päämääriensä, tavoitteidensa ja unelmiensa kanssa yksin.

Coaching on toimiva valmennusmuoto, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Oivalluksiin ja ajatuksiin päästään käsiksi niin kysymyksillä kuin myös tehokkailla ja tykätyillä harjoituksilla, joista tulen kertomaan lisää Teijan tarinaa seuratessa!

Loppuun vielä muistutuksena, me emme vielä tiedä tuleeko Teijasta ikinä yrittäjää vai ei. Prosessi on vasta alussa ja voi hyvin olla, että Teija päätyy lopputulokseen, että hänelle paras ratkaisu on jatkaa sairaanhoitajana.

Valmennuksen keskeinen tavoite onkin löytää vastukset sinua askarruttaviin kysymyksiin, oli lopputulema mitä tahansa. Matkalla vastaukseen, opit itsestäsi paljon uutta. Tässäkin siis, matka (=sinä) on tärkein tavoite.

Lopuksi sinulle Polkulainen vielä coachaava kysymys, johon toivon että vastaat muutamalla lauseella vanhanaikaisesti eli paperi ja kynä esille!

Minkä asian sinä haluaisit elämässäsi olevan toisin?

Yrittäjän Polku on valmiiksi suunniteltu Coaching-paketti joka on suunniteltu yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Voit varata sen suoraan AJANVARAUS-sivuilta tai lähetä kysymyksesi meille suoraan alla olevan lomakkeen kautta.

Lähetä meille postia!

Coaching ja Intuitio

Coaching ja intuitio

”Ongelmien keskellä voi olla lohdullista tiedostaa, että intuition näkökulmasta mahdottomia ongelmia ei ole. On vain kyvyttömyyttä nähdä ratkaisuja.”

Intuitiotutkija Asta Raami

12 vuotta intuitiota tutkineen Asta Raamin mukaan tarvitsisimme tänä päivänä yhä enemmän intuitiivista ajattelua, koska on yhä enemmän ongelmia, joiden ratkaisemiseen ei riitä pelkkä päättelevä äly. Tämän hetkisen näkemyksen mukaan ihmisen ajattelussa on kaksi järjestelmää: järjestelmä 1 eli intuitio sekä järjestelmä 2 eli tietoinen päättely.

 

Intuitiojärjestelmä pystyy käsittelemään huomattavasti enemmän informaatiota kuin tietoinen päättelevä äly.

Intuitiojärjestelmän tehtävä on suodattaa jättimäistä tietovirtaa ja poimia ihmiselle mahdollisesti tärkeitä signaaleja. Järjestelmä 2 fokusoi, jäsentää ja vertailee tietoja.
Raamin mielestä tärkeintä olisi oppia yhdistelemään näitä kahta ajattelun muotoa. Intuitiolla keksitään ja päättelyllä todistetaan.


”Sivuutamme koko intuition potentiaalin epäluotettavana tai hörhönä, fiilispohjaisena tietona, vaikka kaikki tutkimukset, joita nerojen ja nobelistien ajattelusta on tehty, kertovat siitä, että intuitiojärjestelmästä nousee ne kaikkein parhaimmat, täysin uudet ideat.” Raami kertoo Ylen haastattelussa.

 

Mistä sitten erottaa intuition tunteesta tai mielikuvituksesta?

Intuitio on tunteeton. Se on kuin ”fakta” tai tieto jostain asiasta. Rakkaus ja pelko ovat vahvimmat tunteet jotka voivat vinouttaa intuitiota.
Raamin mukaan kehotuntemukset ovat hyviä intuition tunnistamisessa, sillä kehoa on vaikea manipuloida. Kehotuntemuksia voivat olla esimerkiksi kylmät väreet ja vatsanpohjan tuntemukset. Intuitioon liittyy usein myös rauhallisuus, intuition osoittama suunta tuntuu hyvältä.

 

Coachingissa pyritään hyödyntämään intuitiota oman itsensä ja ajatusten tutkimisessa.

 

On tärkeää pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään (intuitio) – usein parhaimmat vastaukset kysymyksiin löytyvät sinusta itsestäsi.

Lue lisää aiheesta Ylen verkkosivuilta https://yle.fi/uutiset/3-11220765

 

Polku-kirjeessä saat uusimmat uutiset, tuoreimmat tarjoukset ja halutuimmat harkat!
Tilaa itsellesi hyvinvointia! Me emme myöskään tykkää spämmimeilistä, joten lähetämme Polku-kirjeen tilaajille vain muutaman kerran vuodessa.